Elämäni ensimmäistä palmikkoa olen tässä opetellut tekemään.Mallina näissä sukissa oli dude&dudette malli.Joidun jonkun verran ohjetta muokkaamaan kun tein paksummilla puikoilla.Tein kolmosen puikoilla ja lankana oli seiskaveikkaa.Ensimmäisen yrityksen kyllä aloitin ihan ohjeen mukaan,mutta vaan 3:sen puikoilla.Pääsin kantapäähän asti ja totesin et tästä tulee liian iso.Eikun purkamaan ja uusi yritys.Palmikon teko ei ollutkaan niin vaikeaa kun oon aina luullut.Ihan turhaan olen tähän asti kaikki palmikko-ohjeet heittänyt syrjään.No kyl mä muutaman kerran joutusin purkamaan,mutta muuten tää tosiaan oli helpompaa kun luulin.Nämä sukat jää itselle.Meinaan kyllä tehdä samalla ohjeella tytöille sukat joululahjaksi.Oli sen verran kiva malli neuloa.

Nämä oli tosi hankalat sukat kuvata,mutta kyllä tuosta nyt varmaan selvää saa.Lopuksi laitan vielä kuvia kuopuksen tekemistä töistä.

Pitää muistaa mainita,että kissan hän on tehnyt ekaluokalla ja sydämen tokaluokalla.

Hello Kitty-nuppineulatyyny on tehty myös toisella luokalla.

Nämä ylemmät työt on tehty koulun käsityötunneilla.Tämän avainkorun hän on tehnyt kotona ja suunnitellut sen itse.Ja meinasi unohtua hän on nyt kolmannella.

 Ja en ole muista mies muistiin laittaa itelle ylös kuinka paljon on tullut uitua,vaikka uimassa on käyty joka viikko.Tosta viime merkinnästä olen uinut lisää 4,7km eli yht.6,1km.Eiköhän tuo 10km tuu jouluksi täyteen :)