Ihan pikapika postaus. Pääsin kahdeksi päiväksi ti-ke päiväkotiin sijaiseksi(kiva päästä pitkästä aikaa töihin,vaikka kotonakin on kiva olla) ja pitää etsiä sisäkengät,työvaatteet(toivottavasti on jotain siistejä vaatteita puhtaana ja toivottavasti mä mahdun niihin,on meinaan tullut kesällä herkuteltua sen verran,että tuli muutama ylimääräinen kilo hankittua) ja on tietenkin muutakin pientä puuhaa,mitkä pitää saada tehtyä tänään,että noi meiän kaks pärjää huomenna ja ylihuomenna,kun en olekkaan tavoitettavissa/käytettävissä päivällä koko ajan.  Ja täytyy kyllä myöntää,että vähän jännittää.Ensinnäkin olen viimeksi ollut keväällä töissä(no kuopuksen kesäloman ajan olin tarkoituksella kotona) ja toiseksi en ole tässä päiväkodissa ennen ollut sijaisuutta tekemässä. Joo,mutta sitten siihen valmistuneeseen kyjyyn:

Olisi vaan pitänyt tehdä nämä sukat yksivärisestä langasta,ei tuo kuvio tuosta kirjavasta näy. Mutta laitan tuohon linkin,minkä mallin mukaan nämä on tehty jos haluaa käydä kurkkaamassa:

Malli: Mystery sock kal socks by Jen Hansen

Puikot:2,75

Lanka: MeriSock SpaceDyed(70g).Lanka oli kiva neuloa,mutta täytyypi seuraavalla kerralla valita malli huolellisemmin.

Lankaa sain/ostin elokuun aikan 900g ja kulutin 589g, joten plussalle mentiin ja komiasti taas 311g. Toivottavasti syyskuussa tulee neulottua paljon tai pitäsikö sanoa toivottavasti syyskuussa tulee paljon töitä valmiiksi,että päästäisiin taas välillä miinuksille!

Oikein auringoista alkavaa viikkoa kaikille!